Viini- ja ruokalistan verkkolehti

Kaikki ruokaan ja juomaan liittyvät kirjoitukset ovat tervetulleita. Niitä voi kirjoittaa olematta listan jäsen. Tarkemmat ohjeet ja täydellinen sisällysluettelo löytyvät osoitteesta http://personal.inet.fi/koti/ralf.nyman/blogger/tervetuloa.htm Toimituksen osoite: toimitus@luukku.com

3.8.05

Gastrofictio: Liian monta kokkia

.
Rex Stout: Liian monta kokkia (Too Many Cooks, 1938)
Suom. Eila Pennanen Sapo-sarja, WSOY 1979

Ruokaan liittyy suuria intohimoja, ja ehkä juuri siksi ruoka ja rikos yhdistyvät niin monessa gastrofiktion perusteoksessa.

Nimeni on Leena Peltonen, olen kirjallisuustieteilijä, kriitikko, toimittaja ja suomentaja. Olen keräillyt gastrofiktiota monta pitkää vuotta, Ralfin suomin valtuuksin aikomukseni on kirjoittaa viini-ruoka -sivuille kuukauden ruokaromaanin esittely. Itseoikeutetusti palstan aloittaa Rex Stoutin Nero Wolfe -dekkari 'Liian monta kokkia'.

Kuten Nero Wolfensa lukeneet tietävät, nerokas, äkeä, aterioihinsa hyvin vakavasti suhtautuva alunperin montenegrolianen, mutta sittemmin New Yorkiin päätynyt yksityisetsivä ei poistu ruskeasta talostaan ja orkidea-ullakkonsa luota kuin äärimmäisen pakoittavien olosuhteiden vallitessa. Jalkatyöt hoitaa tarinoiden minä-kertoja Archie Goodwin, ja ruokahuollosta vastaa äärimmäisen taitava kokki Fritz Brenner.

Nyt ovat kuitenkin käsillä ne äärimmäisen pakottavat olosuhteet. Nero Wolfe on kutsuttu kunniavieraaksi 'viidentoista mestarin', maailman parhaiden keittiömestarien kokoontumiseen, ja sitä kauhujen määrää, sinne täytyy matkustaa junalla, ja Wolfe vihaa kaikkia liikkuvia esineitä. Mutta hänen on määrä pitää tapahtuman viimeisenä iltana puhe aiheena yhdysvaltalainen gastronomia, jota eurooppalaisten kokkien mielestä ei ole olemassakaan (puheeksi tulevat suokilpikonna muhennettuna voissa, kanaliemessä ja sherryssä, kanaa saostetussa munakastikkeessa rusinoiden, sipulien, mantelien, sherryn ja meksikolaisen makkaran kera, Tenneseen piikkisikaa etc. Seikkaperäiset reseptit odottavat teoksen lopussa).

Sitäpaitsi nyt hänellä on tilaisuus kohdata suuri chef Jerome Berin, joka on luonut hamassa nuoruudessaan pikku ravintolassaan ruokalajin nimeltä 'Saucisse minuit, Keskiyön makkarat.

Ollessaan vielä nuori ja vetreä Nero Wolfe on kohdannut aivan sattumoisin nämä ihmeelliset makkarat ja söi niitä yhdeltä istumalta kolme annosta (resepti tämän jutun lopussa), ja nyt seuraa ensimmäinen sitaatti:

"Oli kysymyksessä nero. Kitalakeni tervehti sitä neroa siellä ja silloin. En ole niitä, jotka ajavat Nizzasta tai Monte Carlosta Corridonaan San Remoon lounaalle, koska Jerome Berin on kuuluisa ja 'Saucisse minuit', Keskiyön makkara, oli hänen mestariteoksensa; minun ei tarvinnut odottaa mainetta tajutakseni suuruuden." (s. 19)

Resepti on tarkasti varjeltu, mutta moni on huonolla menestyksellä yrittänyt jäljitellä sitä, ja Berin suhtautuu asianmukaisella suuren diivan raivolla Wolfen yritykseen ostaa se aivan vain henkilökohtaiseen käyttöönsä.

Ja kaikki tämä tapahtuu vasta junassa matkalla kohti varsinaista kokouspaikkaa.

Perillä odottaa paljon suurta draamaa, josta osa liittyy ruokaan ja osa ihmissuhteiden vimmoihin. Juttu kärjistyy kilpailuun, jossa suuret keittiömestarit ynnä kunniavieras testaavat makuhermojaan Sauce Printempillä. Jokaisesta kastikekipposesta puuttuu yksi olennainen mauste, ja heidän täytyy tunnistaa, mikä PUUTTUU; resepti seuraa nyt:

"Sauce Printemps

(Sopii parhaiten viiriäisille, kyyhkysenpojille, nuorelle metsäkanalle, nuorelle fasaanille)

3 rkl voita
60 grammaa pekonikuutioita
1 teelusikallinen hienonnettua selleriä
1/2 teelusikallista hienonnettua ruoholaukkaa
2 hienonnettua salottensipulia
12 viipaloitua sientä
1/2 lasia konjakkia2 1/2 lasia hyvää punaviiniä
2 1/2 kupillista vahvaa kanalientä
1 ruokalusikallinen hienonnettua persiljaa
1 ruokalusikallinen hienonnettua kirveliä
muutamia rakunan lehtiä
hyppysellinen timjamia
muutamia jyväsiä cayennenpippuria
muutamia murskattuja pippureita
suolaa
etikkaa

Käristä voi ja pekoni keramiikkakasarissa yhdessä salottensipulien ja sienien kanssa. Kun seos on kauniin ruskeaa, kaada sekaan konjakki, sytytä siihen tuli ja kun liekki sammuu, lisää punaviini ja kanaliemi. Lisää persilja, kirveli, selleri ja ruoholaukka, rakuna, timjami, cayennepippurit ja suola ja tarkista suolaisuus maistamalla. Anna poreilla 15 minuuttia hyvin hiljaa, siivilöi ja keitä vielä 4 minuuttia. Näiden neljän minuutin aikana saosta ensin voikimpaleella ja sitten lintujen verellä, joka on huolellisesti kerätty kulhoon ja johon on lisätty muutama pisara etikkaa hyytymisen estämiseksi." (s. 264)

Näiden maistiaisten aikana tapahtuu kaksi kamalaa asiaa. Ensinnäkin joku on vaihdellut kastikekulhojen ja numerolappujen järjestystä niin, että jopa Nero Wolfe kirjoittaa virheellisen listan, toisekseen yksi osanottajista löytyy selkään puukotettuna, vainajana tietenkin.

Seuraavan sitaatin hetki. Archie tunnettuna naistenmiehenä on vähäsen vöyhääntynyt makkaraguru Berinin kaunissäärisen tyttären Constanzaan. Nyt palaamme viidentoista mestarin päivällisillä ajankohtaan ennen kuin on tullut ruumiita, ja tarjolla on "neljä pientä kuuden tuuman purotaimenta syöjää kohti, ja vaaleanruskeassa kastikkeessa oli kapriksia ja tuoksu joka ei tuntunut johtuvan sirtuunasta eikä mistään minun tuntemastani viinietikasta".

Constantza pistelee fisut päineen ruotoineen, ja kun Archie kaunissäärisen tyttösen nähden ruotii kalaansa, "tyttö hymyili ja sanoi että minusta koskaan tulisi oikeaa herkkusuuta, ja minä sanoin, että en voinut syödä kalojen kasvoja, koska se oli tunnekysymys ja johtui kultakalasta, joka oli ollut lemmikkini. Kun näin hänen rouskuttelevan taimenen päitä ja ruotoja sievillä hampaillaan, olin tyytyväinen siitä että olin säästynyt hänen sääriinsä kohdistuvan mustasukkaisuuden puuskastani." (s. 56)

Kirskuttelen edelleen hampaitani siksi, että en ollut lukenut p.o. sitaattia silloin, kun opiskeluaikainen poikaystäväni ilmaantui ovelleni kädessään pussillinen muikkuja ja tiedusteli matter-of-fact -sävyyn: "onhan sulla ruisjauhoja". Olihan minulla (itsestäänselvyys opiskelijamurjussa, tottakai), mutta heppu paheksui kovasti sitä, että leikkasin aterioidessamme muikuilta pään pois. Minäkään en halunnut pureskella kalojen kasvoja.

"Liian monta kokkia" on oman käsitykseni mukaan kaikkien aikojen paras Rex Stout (kukaties vielä jonakin päivänä kirjoitan teille hänen dekkaristaan "Caesar on kuollut", jossa pihvikarjan ominaisuudet ja pernarutto nousevat olennaiseen osaan). "Liian monta kokkia" on hillittömän hauska sen lisäksi, että se on hyvä dekkari, mutta meidän kannaltamme olennaisinta tietenkin on sen intohimoinen suhtautuminen kokkaamiseen.

Toivottavasti en pilaa keneltäkään mitään paljastaessani, että Nero Wolfe lopulta saa kuin saakin 'keskiyön makkaroiden' reseptin. Ja nyt saatte tekin kaikki sen:

"sianlihaa
hanhea
fasaaniapekonia
hanhenrasvaabrandyapuna
viiniä
lihalientä
leivänmurusia
porsaansuolia
pistaasipähkinöitä
sipuleitavalkosipulia
timjamia
rosmariinia
inkivääriä
muskottia
neilikoita
suolaa
mustaa pippuria

Hienonna muutamia sipuleita ja valkosipulin kynsi ja ruskista ne kevyesti runsaassa hanhenrasvassa. Kaada sekaan niin paljon brandya että sipulit peittyvät ja kaksi kertaa enemmän hyvää punaviiniä ja yhtä paljon vahvaa lihalientä kuin viiniäkin. Lisää hyppysellinen timjamia ja rosmariinia, hiven inkivääriä ja muskottia, ja vielä vähemmän neilikkaa. Anna poreilla hiljaa 10 minuuttia ja lisää niin paljon seulottuja leivänmuruja että seokseen tulee pehmeä, notkea sose. Keitä hiljaa 5 minuuttia. Lisää hienonnettu keitetty pekoni, paloiteltu paistettu sianliha, paloiteltua paistettua hanhea kaksi kertaa enemmän kuin sikaa, ja yhtä paljon paloiteltua paistettua fasaaniaa kuin hanhea. Mausta suolalla ja runsaalla vastajauhetulla mustalla pippurilla, lisää muutamia paahdettuja pistaasipähkinöitä ja anna poreilla kunnes saavuttaa tuoreen makkarantäytteen kiinteysasteen. Jäähdytä perusteellisesti.Pese ja kalttaa porsaan suolet hyvin. Täytä kylmällä seoksella ja sido sopivien välimatkojen päästä niin että muodostuu makkaroita. Paista miedolla lämmöllä pisteltyäsi ensin reikiä kuoreen etteivät makkarat halkea."

Romaanin lopussa on kaikenkaikkiaan 18 huomion arvoista reseptiä, ei kuitenkaan mitään kovin köyhälle ja/tai hätähiselle kokkaajalle.

Ehkä kaikkien aikojen huikein ruokaromaani. Tai tiedä häntä, on niitä mitä melkoisimpia muitakin. Pysykää kuulolla.

Leena